SBSL tiedottaa: Softballmaajoukkue nimetty
Julkaistu 2005-07-20 15:05:17

Tshekin Prahassa 1 - 6.8.2005 pelattaviin EM-kisoihin osallistuva naisten softballmaajoukkue on nimetty. Kisoihin osallistuvat sekä A että B sarjan maat (kaikkiaan 20 joukkuetta), ja turnaus toimii B-tason osalta virallisena karsintana vuoden 2008 Pekingin olympialaisiin. Suomen joukkueen muodostavat:

Forsell Heidi
Helmi-Johansson Reija
Kaario Hanna-Mari
Lapinkorpi Emilia
Marttinen Mari
Mäkinen Ulla
Rantalahti Salla
Rantalahti Suvi
Rinta-Aho Kati
Ruoho-Mäkelä Heli
Talaskivi Terhi
Tuomaala Hanna

Kaikilla osallistuvilla naisilla on vahva pesäpallotausta. Nimekkäimpiä tähtiä heistä ovat kolmospesää pelaava Heli Ruoho-Mäkelä ja ykköspesän miehittävä Ulla Mäkinen.

Ruoho-Mäkelä (36) pelasi aktiiviuransa aikana 13 kautta Superpesistä sekä Vihdin Pallossa että Porin Pesäkarhuissa, päästen kahdeksan kertaa Itä-Länsi -otteluun. Mäkisen (25) pesisuran huippuvuodet olivat 2000 ja 2003, jolloin hän valloitti Jyväskylän Kirin paidassa sekä kärkilyöntitilaston että lyöjätilaston ykköspaikat. Mäkinen on osallistunut myös viiteen Itä-Länsi -otteluun.

Maajoukkueen valmentajina toimivat Mikko Nikkilä ja Joni Listola. Suomen joukkueen menestystä voi seurata kisojen virallisilla internet-sivuilla osoitteessa www.euro2005.softball.cz. Joukkueen ensimmäinen ottelu Kroatiaa vastaan pelataan heti avauspäivänä 1.8 klo 17.00 paikallista aikaa.

SBSL onnittelee pelipaikan varmistaneita naisia ja toivottaa onnea olympiapaikan hakuun!

JV
Uutisarkisto:

Yhteistyökumppanit: