Espoolais joukkueet kohtaavat SM-finaaleissa
Julkaistu 2005-08-15 13:30:09

Exposin finaalivastustajaksi selviytyi eilen pelatun toisen välierän jälkeen Espoo Athletics. Athletics voitti toisen semifinaali ottelun juoksuin 13-8 ja eteni näin ollen finaaleihin suoraan otteluvoitoin 2-0.

Icebreakers antoi Athleticsille kovan vastuksen toisessa pelissä. Peli eteni puolenvälin yli tasaisissa merkeissä, kunnes Mikko Aalto löi pallon yli oikean laidan takarajan, tuloksena kolmen juoksun homerun. Hyvin syöttänyt IB:n aloittaja Joonas Kantonen sai Aallon homerin jälkeen tarpeekseen. Kantosen tilalle vaihdettu Virkkunen ei saanut heti juonesta kiinni, seurauksena 12-2 Espoolais johto ennen kahdeksannen tasoittavaa.

IB ei kuitenkaan luovuttanut vaan taisteli itsensä peliin mukaan Athleticsin puolustuksen avustamana. Ennen viimeistä vuoroparia tilanne oli 12-8. IB lähti tavoittelemaan tasoitusta viiden juoksun takaa-ajoasemasta Athleticsin tehtyä vielä yhden juoksun yhdeksännessä. Helsinkiläisten hyökkäys alkoikin mallikkaasti Juho Piiroisen ja Niko Aallon lyötyä hitit Athleticsin closeriksi tullutta Harri Piggiä vastaan. Martin Modev onnistui kuitenkin hakemaan seuraavaksi lyöntivuorossa olleen Simopekka Vänskän lyönnin kopiksi ja polttamaan lisäksi ykköseltä kärkkyneen Aallon kopin jälkeen tuplapelin arvoisesti. Icebreakersin taistelu päättyi seuraavana lyöntivuoroon tulleen Saariston lyötyä helpon kopin Anttilalle.

SM-sarjan finaalit alkavat keskiviikkona 17.8. Ruskeasuon kentällä klo 18:00. Mestari on selvillä paras viidestä -systeemillä viimeistään sunnuntain 21.8, jolloin pelataan tarvittaessa neljäs ja viides finaali.

JA
Uutisarkisto:

Yhteistyökumppanit: